reuna_ala

Kartanon vierashuoneet

Vanhan talon vierashuoneet ovat kaikki yksilöllisiä niin sisustukseltaan, kuin muodoiltaankin. Huoneet sijoittuvat kartanon pihapiirissä kolmeen rakennukseen, jotka sijaitsevat kaikki lähellä toisiaan.

Kartanon keltaisessa päärakennuksessa sijaitsee kahdeksan huonetta, punaisessa Wäentalossa viisi huonetta ja Alatalossa kolme huonetta, jotka soveltuvat lemmikkien kanssa matkustaville. Kauneus ja tunnelma ovat meille tärkeitä ja uskomme, että viihdytte näissä huoneissa.

Kaikista huoneista löydätte mukavuudet, kuten oman kylpyhuoneen ja taulu tv. Sisustuksessa on lisäksi käytetty aitoja antiikkiesineitä tunnelmaa tuomaan

Käsityötaiteilija Kaarina Halttunen on suunnitellut ja kutonut huoneisiin niiden tunnelmaan ja väreihin sopivat matot. Kaarinan työt ovat tarinatuotteita ja kullekin on nimi. Yksilölliset tekstiilit täydentävät huoneiden omaleimaisuutta.

PÄÄTALON VIERASHUONEET

Ruusukamari

Ruusukamari on hempeä ja romanttinen kahden hengen huone kahdella erillisellä vuoteella. Vallitseva väri on hento roosa, kalustus on valkea. Huone sijaitsee päätalon alakerrassa.

Keltakukan kamari

Keltakukan kamari on ilmeeltään ja väreiltään aurinkoinen kahden hengen huone erillisillä vuoteilla. Huone sijaitsee päätalon alakerrassa ja sen ikkunasta on näkymä puutarhaan.

Sinipilvi

Sinipilvi on tilava kahden hengen huone. Nimensä mukaisesti se on sinisävyinen kustavilaisella raitatapetilla tapetoitu huone päätalon yläkerrassa, josta on kaunis näköala vanhaan omenapuutarhaan. Nimensä huone on saanut talon tyttären mukaan. Tämä huone on ennen vanhaan ollut talon isäntäväen makuuhuone.

Piian kamari

Piian kamari on viehättävä vinokattoinen kahden hengen huone erillisillä vuoteilla. Huone sijaitsee päätalon toisessa kerroksessa. Maavärit ja talonpoikaiskalustus tekevät tästä huoneesta tunnelmaltaan lämpimän ja kotoisen. Ikkunasta on maisema puutarhaan.

Vihreä kamari

Vihreä kamari on nimensä mukaisesti lempeä ja rauhoittava vihreä huone päätalon yläkerrassa pihan puolella suuren jalavan varjossa. Ikkunasta avautuu viehättävä maisema sisäpihalle ja värikkäisiin vanhoihin aittoihin. Vihreään kamariin liittyy parikin mystistä tarinaa menneiltä vuosilta, jotka kuulette tietenkin vasta paikan päällä…ennen nukkumaan menoa.

Suvituuli

Suvituuli on ihastuttava vaalea ja hempeä morsiuskamarimme. Huone sijaitsee päätalon yläkerrassa sisäpihan puolella ja ikkunasta avautuu tunnelmallinen näkymä vanhoille aitoille. Huoneessa on romanttinen ranskanrokokoo kalustus ja tietenkin parivuode, jonka päädyssä romanttinen katos.

Morsiushuoneessa makuusoppi on omassa syvennyksessään ja pieni oleskelutila nojatuoleineen sijoittuu ikkunan eteen. Suvituulen matot ovat nimeltään ”Unelma onnesta”, mikä sopii hyvin tähän huoneeseen.

Kauppiaan kamarit

Kauppiaan kamarit ovat nimensä mukaisesti olleet aikoinaan talossa toimineen kaupan kauppiaan asuntona. Perhehuoneisto sijaitsee päätalon yläkerrassa.

Tänä päivänä ne muodostavat kokonaisuuden, jossa on kaksi makuuhuonetta, pieni oleskelutila ja yhteinen suihku & wc.
Huoneita voi varata erikseen tai yhdessä, jos kaipaa omaa rauhaa enemmän tai vaikkapa haluaa lapset eri huoneeseen nukkumaan.

WÄENTALON VIERASHUONEET

Wäentalon vierashuoneet sijaitsevat talon toisessa kerroksessa. Huoneet ovat sisustettu kotimaisen Pihlgren & Ritolan upeilla jugend tapeteilla. Jokaisessa huoneessa on oma suihku ja wc, sekä televisio.

Johanneksen kamari

Johanneksen kamari on upealla rehevän punaisella ja raikkaalla valkoisella sisustettu tilava huone, johon on mahdollista saada tarvittaessa lisävuode.

Pehtoorin kamari

Pehtoorin kamari viehättävä pieni huone vaalealla ”Lukko” tapetilla ja yhdellä pienellä 130 vm parivuoteella. Vinon katon alla ja vinoruutu ikkunasta katsellessa oikeaa vanhan ajan kamaritunnelmaa.

Sahurin kamari

Sahurin kamari on sävyiltään sininen, kahdella erillisellä vuoteella varustettu pienempi kahden hengen huone.

Sepän kamari

Sepän kamarissa on vaaleamman sininen jugend tulppaani tapetti, pieni oleskelutila televisioneen ja tilava makuuparvi jolla kaksi erillistä vuodetta.

Syysunelma

Syysunelma on väreiltään raikkaan syksyinen ja rehevä. Huone on talon suurin ja tarjoaa tilavan oleskelutilan ja makuuparven jossa parivuode.

KARTANON VIERASHUONEET

Majoitu kauniissa ja tunnelmallisissa vierashuoneissa. Viihdyt varmasti!

VILLA KANGASTUS

Kaksikerroksinen hirsihuvila Villa Kangastus sijaitsee Pieni Kankainen –järven rannalla, vain 4km Kartanolta.

VILLA RIIHIRANTA

Villa Riihiranta on yhden makuuhuoneen pikku ”villa”, jossa koet luonnonrauhaa ja tunnelmaa Kartanon palvelujen lähellä.

footer_reuna